Ajattelin

...että olisi mukavaa koota mielenkiintoisia kulttuurisia ilmiöitä yhteen pakettiin. Tänään taas siis uusi blogi, katsellaan ja kuunnellaan.

Aloitan kevyesti puhumalla aiheesta, joka on vellonut kesän aikana muunmuuassa Helsingin Sanomien sivuilla. Viimeisimpänä, muttei lainkaan vähäisimpänä, kommentointiin osallistui Sibelius Akatemian rehtori, pianisti Gustav Djupsjöbacka. Sama mies, joka istui Tuusulanjärven kamarimusiikkifestivaalin päätöskonsertissa vieressäni.

On puhuttu paljon, onko klassisen musiikin varjolla "unohdettu" muut musiikilajit, onko klassinen musiikki arvokkaampaa kuin muut lajit. Tähän Djupsjöbackakin viisaasti vastaa, että musiikeille on paikkansa ja aikansa. Viitaten siihen, että erilaisia musiikin tyylejä on oltava täyttämässä paikkojansa ihmisten tottumuksissa. Kuitenkin, voidaan varmasti todeta, että onhan se kumma, kun kuitenkaan valtiovallan takaa ei rahaa saa kuin Savonlinnan Oopperajuhlat sekä Kansallisooppera. En voi väittää, etteikö molemmat tuota ja tee tasokasta oopperaa, mielenkiintoisia projekteja sekä suuria spektaakkeleja.

Kuinka monet oopperajuhlien ja kansallisoopperan vieraista ovat oikeasti -- siis ihan oikeasti musiikista huumantuneet, taittaneet niskansa vienosti ja antaneet Patarouvan (joka muuten tulee taas oopperaan syksyllä) virrata sisään korvistaan, päästäneet sen resonoimaan päänonteloissaan ja nyökytelleet hyväksyvästi Hermanin ja Lisan suhteelle. Mutta: kun minä sitten isona kulttuurivaikuttajana pääsen vip-katsomoon katsomaan Patarouvaa. Minun täytyy pukeutua, nyökytellä hyväksyvästi kaikille kavereille, ainakin Kaisa on siellä ja sitten väliajalla seurustelen muiden virkaatekevien kanssa.

Sitten kun haluan oikeasti, niin menen jonnekin pienemmälle festivaalille, vaikka Tuusulanjärvelle ja istun mukavasti Järvenpääsalin penkkiriviin, joka muistuttaa lukion auditoriota, ja kuuntelen kun oikeasti innokkaat nuoret soittajat, joista näkee, että on ilo päästä soittamaan tätä Brandenburgilaista, juuri näille ihmisille. Ja sitten minä taivutan hiukan niskaani ja pistän silmät kiinni ja kuulen kuinka tahti menee korvasta sisään.

Sitten täytyy salailla varmasti vielä sitäkin, että olen graduni silloin tulevaisuudessa tehnyt suorastaan saatanallisesta musiikinlajista. Kuka oikeasti tutkii rokkia? Miksi teette nollatutkimuksia ja käytätte rahaa turhaan nollatutkimukseen? Eikö ne siellä Baltiassa itse osaa tutkia? Mutta tiedättekös mitä: se rytmi joka syntyy niin syvälle sydämeen, kun sen kerran sait sinne, niin eipä pois lähde. Djupsjöbacka kirjoittikin, että jo (hui kamala!) 80-luvun alussa Sibelius Akatemian listoille tuli kansanmusiikki ja jazz. Olen miettinyt, että mitenkäs oisi rokin ja popin laita. Sibelius Akatemian päätehtävä on taata ja turvata musiikkikulttuurin taso ja uudistaa sitä laaja-alaisesti. Mutta haluaako joku oikesti kuunnella viivotinsuoraa ja läpiopiskeltujen artistien näkemystä Stairway to Heavenista? Hä? Eikö Pagen versio kuitenkin kosketa enemmän.

Miten saadaan rahaa sitten "vaihtoehtoisille" musiikkisuuntaumuksille. Luulisi, että Kaustisen kansanmusiikkijuhla ja piakkoin myös Faces Etnofestival voisi olla samaa luokkaa Oopperajuhlien kanssa. Ainakin mitä suurempi määrä ihmisiä pystyy ja haluaa sijoittaa rahaansa näille tärkeille musiikkifestivaaleille. Voidaan siis sanoa, että niiden puitteissa ihminen kyllä ihan oikeasti nauttii mm. siitä ettei tarvitse pöhöttää muiden pukutyyppien keskellä hiostavassa kesäillassa. Olisi ehkä aika myöntää, että vaikka on ollut ja joillekin vieläkin on korkea taide/matala populaari -jaottelu, se on jo kuollut. Paljon paskaa tehdään sekä taiteen että populaarin puolella, mutta myös paljon taidetta. Hyvää sellaista, joka puolella silmien kantamattomiin.

Menkää metsään ja puistoihin, ilmaisnäyttelyssä Tokoinlahden puistossa mielenkiintoinen maailman perhealbumi sekä pari viikkoa vielä joka arkipäivä Esplanadin puistossa kello 16:00 jotain erilaista Etno-Espan merkeissä.